keskiviikko 31. elokuuta 2016

Ihmisvihaajan logiikkani vastustaa Guggenheimia vaiheittain esitettynä



Solomon R. Guggenheimin säätiö perustettiin Yhdysvalloissa vuonna 1937 edistämään abstraktin, ei-esittävän (esim. abstrakti ekspressionismi) taiteen asemaa.

Tällaisen taiteen tukemiselle oli Yhdysvalloissa vahva poliittinen tilaus, sillä toisin kuin usein vasemmistolaisesti latautuneet yhteiskunnallisesti kantaaottavat taideteokset, abstrakti taide oli yhteiskunnallisesti täysin vaaratonta, merkityssisällöltään olematonta – ja siten oikeistokapitalistista järjestelmää ylläpitävää.

Guggenheimin taidemuseot tukevat ja noudattavat edelleen näitä kapitalistisia periaatteita.

Taiteeseen käytettävä julkinen rahoitus on pitkälti nollasummapeliä: jonkin kohteen saama ylimääräinen rahoitus on aina joltakin toiselta pois.

Niinpä Guggenheimille annettava julkinen rahoitus on poissa yhteiskunnallisesti kantaaottavasta taiteesta.

Yhteiskunnallisesti kantaaottava taide puolestaan kyseenalaistaa vallanpitäjiä ja edistää vallankumouksellista toimintaa.

Vallankumouksellisesta toiminnasta seuraa sotaa ja väkivaltaa.

Sodasta ja väkivallasta seuraa kuolemaa.

Ihmispopulaation vähentäminen on aina hieno ja kannatettava tavoite.

Niinpä Guggenheimia ei pidä rahoittaa julkisesti.


maanantai 8. elokuuta 2016

Rakentelua: keyboard-teline (tai pöytä…)



Aikani kuluksi kyhäilin taas jotakin edellisistä projekteista jääneistä jämälaudoista ja -vanerista. Jo pitkään olen harmitellut sitä, ettei minulla ole ollut paikkaa Novation Mininova -pikkusyntikalleni: olen säilyttänyt sitä pahvilaatikossaan ja kaivanut esille vain äänityksiä varten. Äänitellessä soittopeli on sitten lojunut lattialla ja soitto on tapahtunut matolla mahallaan röhnötellen. Sellainen live-soittelu, jossa olisin voinut käyttää samaan aikaan molempia keyboardeja, ei liioin ollut mahdollista.

Kaksitasoisen keyboard-telineen hankkiminen olisi ollut kahdestakin syystä mutkikasta. Ensimmäinen syy on taloudellinen: en tässä tilanteessani mielelläni maksa kolmenumeroista summaa mistään ylimääräisestä. Vielä haastavampaa on kuitenkin kosketinsoittimien kokoero. Oli hankala löytää sellaista ratkaisua, jolla pikkuisen soittimen saisi jämäkästi reippaasti pidemmän Rolandini päälle. Niinpä ratkaisuna oli taas kerran työkalujen kaiveleminen esille ja luovaan työhön ryhtyminen.



Tällainen rotisko siitä tuli. Ei se hieno ole, mutta asiansa ajaa. Keikalle häkkyrän kanssa ei lähdetä – malli ei ole kokoontaitettava –, mutta tulee tarpeeseen kotisoittelussa ja Mininovan säilytyspaikkana. Ja jos vielä joskus saan aikaiseksi peräkammari-live-esityksiä (mikä ei nyt näytä kovin todennäköiseltä: en ole kuukausiin saanut mahdollisuutta olla yksin kotona, ja noina harvinaisina hetkinä olisi mukava myös äänittää uusia biisejä), vihdoin kätten ulottuvilla oleva Mininova mahdollistaa performanssiin uudenlaisia gimmickejä, kuten Daft Punk -tyyppisen robottiäänivokooderin esim. kappaleeseen ”Jenni Haukio on robotti”, jota en ole tainnutkaan koskaan esittää livenä.