keskiviikko 16. maaliskuuta 2016

Leikkaamattomuuslupaus



Juuri kun kuvittelin, ettei asiantuntijuutta halveksiva ja sanelupolitiikkaa harrastava hirmuhallintomme voisi mennä enää yhtään pidemmälle kaikkien petettyjen lupauksiensa ja ”uudistuksiensa” jälkeen, uusi pohjanoteeraus saavutettiin ilmoittamalla aikeista leikata kenties yhteiskunnan kaikkein puolustuskyvyttömimmiltä – yli 75-vuotiailta vammaisilta.

Tällaista ei voi enää edes perustella mitenkään. Jos tämän häikäilemättömyyden argumenttina on se, että Suomi ei selviä, ellei näitä säästöjä tehdä, niin kysymykseni kuuluu, miksi ja millä lailla pelastamisen arvoinen enää on valtio, joka ei joko pysty huolehtimaan tai tahdo huolehtia vanhuksistaan ja vammaisistaan? Miten tässä pitäisi vakuuttua siitä, että jokaisen kannattaa osallistua näihin talkoisiin huonomman yhteiskunnan puolesta?

Olympiavoittaja Kaarlo Kangasniemi meni kyselemään lupaa pääministerin turpasaunalle, mihin valtioneuvoston turvallisuusosastolla nopeasti reagoitiin. Omasta puolestani voin vain luvata ja antaa kunniasanani, etten tule leikkaamaan Juha Sipilän kurkusta, vaikka hengitysteihinsä kohdistuvat uudistamistoimenpiteet sopivan tilaisuuden tullen erittäin mieluisia olisivatkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti