Koska
en aio jatkaa jatko-opintojani, minun piti ilmoittautua työnhakijaksi TE-palveluiden sivuilla. Humanistiseen
filosofian maisterin tutkintooni ei kuulu mihinkään ammattiin pätevöittäviä
suorituksia eikä se liioin todista mistään sellaisesta erikoisosaamisesta,
jolle olisi kysyntää tai edes paikkaa työmarkkinoilla. (Tutkinto on vain yleissivistävä,
mutta sen haltija ei kuitenkaan ole edes yleissivistynyt.) Toisaalta taas niissä
asioissa, joita oikeasti osaan kohtuullisesti – esimerkiksi musiikkijutut tai
rakennustyömaan hanttihommat –, olen täysin itseoppinut enkä pysty mitenkään
todistamaan osaamistani, koska näistä ei ole papereita tai päivääkään
virallista työkokemusta.
Niinpä
päädyin mainitsemaan hakemuksessani, että haen vain lehdenjakajan, rakennusapulaisen
yms. töitä. Noihin vaatimuksiltaan jokseenkin olemattomiin työpaikkoihin
minulla on edes teoreettinen mahdollisuus päästä. Ja toisaalta en kaipaakaan
elämältäni mitään muuta. Hakeutukoot haastaviin tehtäviin ne, jotka haasteista
nauttivat. Haluan vain tehdä jotakin yksinkertaista mutta sellaista, joka
tuntuu tekemisen arvoiselta.
En
silti pidätä suuresti hengitystäni työllistymistäni odotellessa. Yli
kolmekymppinen kielitaidoton humanisti
ilman työkokemusta tai erityisosaamista ja samanikäinen nuoruutensa pikkurikoksilla itsensä elättänyt
mutta parannuksen tehnyt entinen narkomaani ovat työnhaussa jokseenkin samalla viivalla. Ainoa ero on siinä, että ex-narkkari sentään monien mielestä ansaitsee
uuden mahdollisuuden.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti