Kävin
muutama viikko sitten K-raudassa.
Olin aiemmin sivuuttanut Byggmax-mainoksen huomiot kilpailevien
ketjujen somistuksen, ystävällisen palvelun ja muun metroseksuaalisuusasteen
lisääntymisestä tarpeettomana kärjistyksenä.
Esimerkiksi
se on vain hyvä, että samassa paikassa raakalaudan ja äijämäisten työkalujen
kanssa on Vallilan verhoja ja muuta
sisustussälää. Siinä on selvästikin ajateltu parisuhteessa olevia miehiä:
hömppäosastot (koska esimerkiksi verhot ovat
hömppää – ovathan sälekaihtimet keksitty!) ovat käteviä naisparkkeja siksi aikaa, kun miehet tekevät kaupassa oikeasti
tärkeitä asioita, kuten vertailevat meisseleitä työkaluosastolla.
Kassoja
lähestyttäessä se kuitenkin iski minuun. Jossakin ylittyy raja, jolloin uskottava
kauppaketju menee rihkamassa liian pitkälle. K-raudan tapauksessa tämän
horisontin toiselta puolelta minua tervehtivät koristekottikärryt, vieläpä
idyllisesti valmiiksi ruostutetut!
Siis
mitä helvettiä? Kenen uuvatin mielestä ruosteiset kottikärryt ovat jotenkin hieno
pihakoriste? Ainakin minulle keskelle pihaa jääneet ja paikoilleen ruostuneet
kottikärryt synnyttävät mielikuvan Nousevan
auringon talosta (trad., mm. The Animals 1964, suom. Lasse Mårtenson). Miksi kukaan tahtoisi kotinsa näyttävän paikalta kuululta
kurjuuden?
Ensi
kesäksi varmaan saadaan markkinoille valmiiksi haalistunut, hilseilevä ja
lohkeileva maali, jolla rakennuksiin saa suoraan purkista siveltyä
faulknerilaista menetetyn loiston ja kunnian tuntua. Ehkä vielä vähän
rikkaruohoryteikön siemeniä puutarhaosastolta ja kiinalainen koristekissanluuranko
esilahotetun portaikon alta somasti pilkottamaan, niin jopas kelpaa rappioromanttisessa
miljöössä kauniina suvi-iltana kännipäissään vaimoa ja koiraa hakata!
Ei
mahdu estetiikan tajuuni – mikä tosin voi johtua siitäkin, ettei minulla ole
estetiikan tajua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti