Banjolelen korjailua

Jopa keikkailemattomille ja syrjäytyneille kotimuusikoille tapahtuu toisinaan pikku takaiskuja rakkaiden instrumenttiensa parissa. Kun viime keväänä tilasin Luna Kalo 6’ -banjoleleni, luonnollisesti luin arvioita ja kommentteja eri soittimista. Lunan edullista soitinta pidettiin hintaluokassaan muuten hyvänä, mutta parissa kommentissa varoiteltiin, että muoviset viritystapin päät – sivumennen sanoen koko vimpaimen ainoat muoviset osat – eivät ole kovin kestäviä.

Tilasin soittimen ja lupasin itselleni varoa kolhimasta tappeja.

Eräänä päivänä – kaikesta varovaisuudestani huolimatta – virittäessäni ihmettelin, että viritystappi kyllä pyörii kädessä, mutta kielen vire ei muutu lainkaan. Lisäksi toimenpiteestä kuului pahaenteistä rutinaa… Samassa muoviosa kirjaimellisesti mureni käsiin.

Näin pääsi käymään.

Mietin vaihtoehtoja. Yksi oli kyhätä itse metallitapin päähän jokin ad hoc -palikka, jonka avulla kieltä pystyisi yhä virittämään. Thomannin valikoimasta kuitenkin löytyi Groverin ukulelen virityskoneistopaketti, 4 kpl setti hintaan 18,90, joten päätin tilata kunnolliset varaosat. (Jokaisen itseään arvostavan ihmisen pitäisi muistaa hinnoitella oma työnsä. Toki olisin voinut käyttää puoli päivää jonkin macgyveristisen ja esteettisesti kaamean siipimutteriviritelmän kyhäilemiseen, mutta sen lisäksi, että lopputulos olisi ollut ratkaisevasti huonompi, olisin käyttänyt siihen niin monta ylimääräistä työtuntia, että Groverin osista säästämiselle olisi jäänyt melko surkea tuntipalkka.)

Pakkohan näiden on olla hyviä: noin hieno pakkauskin!

Samalla kertaa tilasin tietenkin uudet kielet. En tiedä, ovatko Aquilan kielet markkinoiden parhaat (tuskin), mutta ainakin ne ovat perusvarmaa laatua ja ”hyvistä” merkeistä helpoiten saatavilla. Jotkut suosivat banjolelessa vähän paksumpaakin kieltä, mutta koska itse mielelläni viritän uku- ja banjolelet korkeaan D-vireeseen, käytän tavallisia sopraanokieliä. Entiset kielet pois ja menoksi!

Alastonkuva.

Aina kielisoittimia huoltaessani (eli käytännössä: kieliä vaihtaessani) puhdistan ne läpikotaisin, sillä kielettömänä se käy kovin helposti. Varsinaisen työuransa jo tehnyt mutta edelleen pehmeänä pysynyt hammasharja on osoittautunut oivaksi apuvälineeksi.

Irroteltuani vanhat virityskoneistot ja avattuani Grover-pakkauksen huomasin, että Groverin tapit kyllä sopivat mainiosti lavan entisiin reikiin, mutta uudet holkit olivat liian suuret. Päätin siis olla suurentamatta reikiä ja jättää entiset holkit.

Tämä on täysin turha kuva, asiahan ilmenee tekstistäkin. En tiedä miksi edes otin sen.

Virityskoneistoja paikalleen ruuvatessani puolestaan tein havainnon, että entisten paikat olivat olleet vähän missä sattuu. (Kyse on kuitenkin vain halvasta kiinalaisesta soittopelistä.) Uusien koneistojen ruuvipaikkojen kanssa piti hieman tehdä kompromisseja ja porata lapaan uudet reiänalut, jotta koneistot saisi paikalleen sekä jämäkästi että edes kohtuullisen nätisti. (Täydellisyyden tavoittelun jätin sikseen: kyse on edelleen kuitenkin vain halvasta kiinalaisesta soittopelistä.)

Mallailua entisiin reikiin hetkeä ennen porakoneen etsiskelyyn lähtöä.

Tämän jälkeen jäljellä olikin enää vain uusien kielten virittely paikalleen. Yleensä seuraava kommentti on saneerausten jälkeen lausuttuna mitään tarkoittamaton latteus, mutta tässä tapauksessa voi rehellisesti sanoa: parempi kuin uusi.

Tällaiset niiden olisi pitänyt olla alun alkaenkin.