Jopa
keikkailemattomille ja syrjäytyneille kotimuusikoille tapahtuu toisinaan pikku takaiskuja
rakkaiden instrumenttiensa parissa. Kun viime keväänä tilasin Luna Kalo 6’ -banjoleleni, luonnollisesti luin
arvioita ja kommentteja eri soittimista. Lunan edullista soitinta pidettiin
hintaluokassaan muuten hyvänä, mutta parissa kommentissa varoiteltiin, että
muoviset viritystapin päät – sivumennen sanoen koko vimpaimen ainoat muoviset osat –
eivät ole kovin kestäviä.
Tilasin
soittimen ja lupasin itselleni varoa kolhimasta tappeja.
Eräänä
päivänä – kaikesta varovaisuudestani huolimatta – virittäessäni
ihmettelin, että viritystappi kyllä pyörii kädessä, mutta kielen vire ei muutu
lainkaan. Lisäksi toimenpiteestä kuului pahaenteistä rutinaa… Samassa muoviosa
kirjaimellisesti mureni käsiin.
Näin pääsi käymään. |
Mietin
vaihtoehtoja. Yksi oli kyhätä itse metallitapin päähän jokin ad hoc -palikka, jonka avulla kieltä
pystyisi yhä virittämään. Thomannin valikoimasta
kuitenkin löytyi Groverin ukulelen virityskoneistopaketti, 4 kpl setti hintaan 18,90, joten päätin tilata
kunnolliset varaosat. (Jokaisen itseään arvostavan ihmisen pitäisi muistaa
hinnoitella oma työnsä. Toki olisin voinut käyttää puoli päivää jonkin macgyveristisen
ja esteettisesti kaamean siipimutteriviritelmän kyhäilemiseen, mutta sen
lisäksi, että lopputulos olisi ollut ratkaisevasti huonompi, olisin käyttänyt
siihen niin monta ylimääräistä työtuntia, että Groverin osista säästämiselle
olisi jäänyt melko surkea tuntipalkka.)
Pakkohan näiden on olla hyviä: noin hieno pakkauskin! |
Samalla
kertaa tilasin tietenkin uudet kielet. En tiedä, ovatko Aquilan kielet markkinoiden parhaat (tuskin), mutta ainakin ne ovat
perusvarmaa laatua ja ”hyvistä” merkeistä helpoiten saatavilla. Jotkut suosivat
banjolelessa vähän paksumpaakin kieltä, mutta koska itse mielelläni viritän
uku- ja banjolelet korkeaan D-vireeseen, käytän tavallisia sopraanokieliä. Entiset kielet pois ja menoksi!
Alastonkuva. |
Aina
kielisoittimia huoltaessani (eli käytännössä: kieliä vaihtaessani) puhdistan ne
läpikotaisin, sillä kielettömänä se käy kovin helposti. Varsinaisen työuransa
jo tehnyt mutta edelleen pehmeänä pysynyt hammasharja on osoittautunut oivaksi apuvälineeksi.
Irroteltuani
vanhat virityskoneistot ja avattuani Grover-pakkauksen huomasin, että Groverin
tapit kyllä sopivat mainiosti lavan entisiin reikiin, mutta uudet holkit olivat
liian suuret. Päätin siis olla suurentamatta reikiä ja jättää entiset holkit.
Tämä on täysin turha kuva, asiahan ilmenee tekstistäkin. En tiedä miksi edes otin sen. |
Virityskoneistoja
paikalleen
ruuvatessani puolestaan tein havainnon, että entisten paikat olivat
olleet vähän missä sattuu. (Kyse on kuitenkin vain halvasta
kiinalaisesta
soittopelistä.) Uusien koneistojen ruuvipaikkojen kanssa piti hieman
tehdä
kompromisseja ja porata lapaan uudet reiänalut, jotta koneistot saisi
paikalleen sekä jämäkästi että edes kohtuullisen nätisti.
(Täydellisyyden
tavoittelun jätin sikseen: kyse on edelleen kuitenkin vain halvasta
kiinalaisesta
soittopelistä.)
Mallailua entisiin reikiin hetkeä ennen porakoneen etsiskelyyn lähtöä. |
Tämän
jälkeen jäljellä olikin enää vain uusien kielten virittely paikalleen. Yleensä
seuraava kommentti on saneerausten jälkeen lausuttuna mitään tarkoittamaton
latteus, mutta tässä tapauksessa voi rehellisesti sanoa: parempi kuin uusi.
Tällaiset niiden olisi pitänyt olla alun alkaenkin. |