Millä ehdoilla 9 euroa / päivä -orjahommiin voi harkita suostuvansa

Viime aikoina on taas keskusteltu paljon tukityöllistämisestä, sosiaaliturvan vastikkeellistamisesta ynnä muista post-hyvinvointivaltion ikuisuusaiheista. Etenkin tempputyöllistäminen, jossa normaalin työttömyyskorvauksen päälle maksetaan 9 euroa päivässä ”kulukorvauksena”, on puhuttanut paljon. Onko kyse työttömän aktiivisuuden ylläpitämisestä vai silkasta orjuudesta?

Ehkä hieman molemmista. Voisin kuitenkin kuvitella ehdot, joilla näihin alipalkattuihin hommiin itse suostuisin.

Ensinnäkin työn täytyy olla jollain lailla järkevää ja hyödyllistä, ei puuhapajojen veden kantaminen avannosta toiseen -tyyppistä nöyryyttämistä. (Seuraavaksi marssitan kentälle iänikuisen marxilaisen käsitteen ihan vain provosoidakseni.) Jos työllä on arvoa, niin työntekijän palkkauksen kannalta alihinnoitellusta työstä jää maksimaalinen lisäarvo sille taholle, jolle tämä työ tehdään. Niinpä ainoa edes jollakin tavalla oikeudenmukainen tapa toteuttaa tällainen työnteko on pitää huolta siitä, että tämä taho olemme me itse. Työn tulee palvella valtiota ja yhteiskuntaa, olla jotakin yleishyödyllistä.

En työttömänä panisi pahakseni, jos pääsisin siivoamaan ympäristöä, kunnostamaan julkisia tiloja ja rakennuksia tai tekemään jotakin muuta vastaavaa puuhaa, joka hyödyttää meitä kaikkia ja auttaa rakentamaan parempaa yhteiskuntaa ja maailmaa, jossa elämme. Tietenkin myös näissä töissä on se ongelma, että jokainen orja syrjäyttää yhden oikeasti palkatun työntekijän. Töiden siis pitäisi olla yleishyödyllisiä mutta sellaisia, jotka muuten jäisivät (tai ehkä paras muoto tälle on: ovat resurssien puutteen vuoksi jo vuosikausia jääneet) tekemättä.

Eli halpaan työhön suostumisen kolme ehtoa ovat seuraavat:

1)    työllä on tarkoitus

2)    työ hyödyttää koko yhteisöä tekijänsä mukaan lukien

3)    merkityksestään huolimatta työ olisi muuten jäänyt tekemättä.

Se ei kuitenkaan käy missään tapauksessa päinsä, että tukityön keinotekoisen korkea lisäarvo saisi livahtaa yksityiselle sektorille yritysjohtajien ja osakkeenomistajien taskuihin! Sen ymmärrän, että kun kyse on aidosta harjoittelusta, siitä ei tarvitse eikä pidäkään maksaa täyttä palkkaa: markkinataloudessa, toisinaan myös julkisella sektorilla, palkka on ansaittava osaamisella ja osaaminen (vähänkään vaativammissa hommissa) hankittava harjoittelemalla. Tämä on pelkästään oikeudenmukaista. Mutta kun vuosikausia alalla olleita ja työttömäksi jääneitä roikotetaan ”harjoittelijoina” tekemässä täsmälleen samaa työtä kuin oikeaa palkkaa nauttivia, kyse on vain ja ainoastaan riistosta. Tähän ei kenenkään pidä suostua, vaikka uhkaisivat aseella. Tai karenssilla.

Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen 11. syyskuuta – ikään kuin tälle päivämäärälle ei olisi jo sisältynyt tarpeeksi terroria – päivätty lakialoite esittää kuntouttavan työtoiminnan laajentamista myös osakeyhtiöiden piiriin. Tällä taattaisiin mahdollisuus avata orjamarkkinat täysimittaisesti myös yksityiselle sektorille, kun yritykset voisivat ”tarjota kuntoutuspalvelua” kunnille – käytännössä siis maksimoida voittonsa korvaamalla palkattuja työntekijöitä ilmaisilla orjilla.

Jos tämä täysin häikäilemätön lakiesitys menee eduskunnassa läpi, lupaan maksaa yhdeksän euron ruhtinaallisen kertakulukorvauksen sille, joka tuo minulle kenen tahansa osakeyhtiöorjuuden puolesta äänestäneen kansanedustajan pään lautasella (lautasesta ei erillistä hyvitystä). Eihän se attentaatista syntyneitä kustannuksia välttämättä kata, mutta hei, ainahan voit ajatella asian niin, että tekemäsi työ itsessään oli arvokasta.