Viime
aikoina on taas keskusteltu paljon tukityöllistämisestä, sosiaaliturvan
vastikkeellistamisesta ynnä muista post-hyvinvointivaltion ikuisuusaiheista. Etenkin
tempputyöllistäminen, jossa normaalin työttömyyskorvauksen päälle maksetaan 9
euroa päivässä ”kulukorvauksena”, on puhuttanut paljon. Onko kyse työttömän aktiivisuuden
ylläpitämisestä vai silkasta orjuudesta?
Ehkä
hieman molemmista. Voisin kuitenkin kuvitella ehdot, joilla näihin
alipalkattuihin hommiin itse suostuisin.
Ensinnäkin
työn täytyy olla jollain lailla järkevää ja hyödyllistä, ei puuhapajojen veden
kantaminen avannosta toiseen -tyyppistä nöyryyttämistä. (Seuraavaksi marssitan
kentälle iänikuisen marxilaisen käsitteen ihan vain provosoidakseni.) Jos työllä
on arvoa, niin työntekijän palkkauksen kannalta alihinnoitellusta työstä jää
maksimaalinen lisäarvo sille taholle,
jolle tämä työ tehdään. Niinpä ainoa edes jollakin tavalla oikeudenmukainen
tapa toteuttaa tällainen työnteko on pitää huolta siitä, että tämä taho olemme
me itse. Työn tulee palvella valtiota ja yhteiskuntaa, olla jotakin
yleishyödyllistä.
En
työttömänä panisi pahakseni, jos pääsisin siivoamaan ympäristöä, kunnostamaan julkisia
tiloja ja rakennuksia tai tekemään jotakin muuta vastaavaa puuhaa, joka
hyödyttää meitä kaikkia ja auttaa rakentamaan parempaa yhteiskuntaa ja
maailmaa, jossa elämme. Tietenkin myös näissä töissä on se ongelma, että
jokainen orja syrjäyttää yhden oikeasti palkatun työntekijän. Töiden siis
pitäisi olla yleishyödyllisiä mutta sellaisia, jotka muuten jäisivät (tai ehkä
paras muoto tälle on: ovat resurssien
puutteen vuoksi jo vuosikausia jääneet) tekemättä.
Eli
halpaan työhön suostumisen kolme ehtoa ovat seuraavat:
1)
työllä
on tarkoitus
2)
työ
hyödyttää koko yhteisöä tekijänsä mukaan lukien
3)
merkityksestään
huolimatta työ olisi muuten jäänyt tekemättä.
Se
ei kuitenkaan käy missään tapauksessa päinsä, että tukityön keinotekoisen
korkea lisäarvo saisi livahtaa yksityiselle sektorille yritysjohtajien ja
osakkeenomistajien taskuihin! Sen ymmärrän, että kun kyse on aidosta
harjoittelusta, siitä ei tarvitse eikä pidäkään maksaa täyttä palkkaa: markkinataloudessa,
toisinaan myös julkisella sektorilla, palkka on ansaittava osaamisella ja
osaaminen (vähänkään vaativammissa hommissa) hankittava harjoittelemalla. Tämä
on pelkästään oikeudenmukaista. Mutta kun vuosikausia alalla olleita ja
työttömäksi jääneitä roikotetaan ”harjoittelijoina” tekemässä täsmälleen samaa
työtä kuin oikeaa palkkaa nauttivia, kyse on vain ja ainoastaan riistosta.
Tähän ei kenenkään pidä suostua, vaikka uhkaisivat aseella. Tai karenssilla.
Kokoomuksen
kansanedustajan Timo Heinosen 11.
syyskuuta – ikään kuin tälle päivämäärälle ei olisi jo sisältynyt tarpeeksi
terroria – päivätty lakialoite esittää kuntouttavan työtoiminnan laajentamista
myös osakeyhtiöiden piiriin. Tällä taattaisiin mahdollisuus avata orjamarkkinat
täysimittaisesti myös yksityiselle sektorille, kun yritykset voisivat ”tarjota
kuntoutuspalvelua” kunnille – käytännössä siis maksimoida voittonsa korvaamalla
palkattuja työntekijöitä ilmaisilla orjilla.
Jos
tämä täysin häikäilemätön lakiesitys menee eduskunnassa läpi, lupaan maksaa yhdeksän
euron ruhtinaallisen kertakulukorvauksen sille, joka tuo minulle kenen tahansa osakeyhtiöorjuuden
puolesta äänestäneen kansanedustajan pään lautasella (lautasesta ei erillistä
hyvitystä). Eihän se attentaatista syntyneitä kustannuksia välttämättä kata,
mutta hei, ainahan voit ajatella asian niin, että tekemäsi työ itsessään oli
arvokasta.
aha
VastaaPoistaEnpäs sanoisi että osaaminen pitäisi sinällään hankkia harjoittelemalla, ja että se olisi reilua. Aika lailla osaaminen tulee, mitä olen seurannut innokkaita pyrkyreitä, soveltuvalla osaamisella jollain marginaalisesti sivuavalla työpaikalla, josta kyllä maksettiin ihan oikeata palkkaa.
VastaaPoista