tiistai 2. joulukuuta 2014

Homofobiasta puhuminen lopetettava harhaanjohtavana



Eduskunnan äänestystulos tasa-arvoisen avioliittolain puolesta ja siihen liittyneet arkkipiispa Kari Mäkisen seksuaalivähemmistöjä suvaitsevat lausunnot aiheuttivat valtavan kirkostaeroamisaallon ja herättivät melkoista tunnekuohua myyttisten ”kansan syvien rivien” parissa. Demokratiaan kuuluu monenlaisia mielipiteitä ja oikeus tuoda ne esille, mutta homoasiassa mopo tuntuu karkaavan helposti käsistä ja keskustelun sävystä häviävät asiallisuuden rippeetkin.

Perussuomalaisia kannattava ja isänmaallisena itseään pitävä lähisukulaiseni erosi kirkosta ja ilmoitti, ettei aio jatkossa panna rikkaansa ristiin, mikäli Venäjä aikoo uhitella Suomelle. Itänaapuri kun ei ole hylännyt perinteisiä yhteiskuntaa yhdistäviä ja vahvana pitäviä arvoja, kun meillä taas eletään kuin Sodomassa ja Gomorrassa konsanaan: Putin meidät siis pelastakoon!

Hän ei valitettavasti ole yksittäistapaus, vaan tällaisia ihmisiä, joille homoseksuaaleille annettavat tasavertaiset oikeudet ovat sellainen asia, jonka torjumiseksi vaikka koko maamme voisi vallata, on yllättävän paljon (tuskin kuitenkaan enemmistö kansasta, vaikka he mielellään maan hiljaisten enemmistön edustajina esiintyvätkin). He vetoavat siihen, että homoseksuaalisuus on sairaus: kuitenkaan he eivät suhtaudu esimerkiksi syöpäpotilaisiin avoimen vihamielisesti tai pidä tärkeänä asiana, että heidän oikeuksiaan rajoitettaisiin. Jostakin syystä tähän nimenomaiseen sairauteen kuitenkin saa ja pitää suhtautua aivan eri tavalla kuin muihin…

Näiden ihmisten kohdalla homofobiasta puhuminen on turhaa kaunistelua. Kuten tunnettua, fobia on kreikkalaisperäinen sana (φόβος, phóbos) ja tarkoittaa pelkoa. Pelko on sellainen inhimillinen piirre, jota meillä kaikilla esiintyy mitä moninaisimpia vieraita ja outoja asioita kohtaan: tunnistamme taipumuksemme fobioihin itsessämme, ja siksi myös muiden ihmisten pelkoja täytyy ymmärtää ja hyväksyä.

Lopetetaan siis hyssyttely ja puhutaan suoraan homovihasta. Kuunnelkaa näiden ihmisten juttuja, niin tajuatte, että siitähän koko asiassa on kyse. Näitä ihmisiä ei suinkaan pelota vaan ällöttää homoseksuaalien olemassaolo. He eivät edes yritä nähdä seksuaalivähemmistöjä ihmisinä saati tehdä mitään asenteelleen, sillä vikahan on homojen olemassaolossa ja tuohon olemassaoloon ajatuksissa tiukasti kytkeytyvissä irstaissa seksiakteissa: itse ajattelijassa ei mitään vikaa voi olla. (Kai Pöntinen oppi lähisukulaisensa kautta näkemään homon ensisijaisesti ihmisenä: tästä havainnostaan ja siihen liittyneestä takinkäännöstään hän ansaitsee – näin vaalien allakin – täyden tunnustuksen.) Tällaista vihamielisyyttä, joka sitten manifestoituu loukkaavina lausuntoina, pyrkimyksinä rajoittaa ihmisoikeuksia ja pahimmillaan jopa väkivaltaisina tekoina, ei pidä lähteä hyväksymään tai edes ymmärtämään.

Tässä vaiheessa persukuoro alkaa tietysti määkiä suosikki-”argumenttiaan” eli ”Et ole suvaitsevainen kun et suvaitse meidän suvaitsemattomuuttamme!”* mutta heille vastattakoon, että suvaitsen kyllä suvaitsemattomat ajatuksenne, mutta konkreettista syrjintää ja vihamielisiä ilmauksia ja tekoja en hyväksy.


* Toivoisin kyllä, etten ikinä olisi kuullutkaan tuota ”argumenttia”: se nimittäin tuo mieleeni varkaan, joka alkaa itkeä ryöstösaaliinsa takavarikoinnin yhteydessä, miten hänen omistusoikeuttaan vaivalla hankkimiinsa tavaroihin ei nyt lainkaan kunnioiteta.

torstai 27. marraskuuta 2014

Olen huolissani Timo Soinista



Lokakuussa perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini kirjoitti Plokissaan kulttuurimarxisteista. Jo tämä sai hälytyskelloni soimaan, sillä kuitenkin Soini on laillani maisterismies ihmistieteiden puolelta. Oletin siksi hänen tuntevan tuon käsitteen akateemisen historian – sen, että kyse on 1900-luvun alkupuoliskon mannereurooppalaisesta marxilaisuuden suuntauksesta, joka harrasti lähinnä sisäänpäin lämpiävää teoreettista jargonia taiteesta ja yhteiskunnasta ja oli parhaina vuosinaankin marginaalinen jo silloin kukoistaneen marxilaisen liikkeen sisälläkin. Viimeiset puoli vuosisataa tämä aatesuuntaus – alkuperäisessä merkityksessään – onkin esiintynyt lähinnä ihmistieteiden suuntausten historiaa käsittelevissä teoksissa.

1990-luvulta alkaen käsitettä uudessa merkityksessään ovatkin käyttäneet lähinnä… no, vatipäät. Yhdysvalloista kaikki alkoi; siellähän oikeistopiireissä ”marxisti” on aina oivallinen haukkumasana kaikelle mistä nyt vain ei satu pitämään, ja ”kulttuuri”-etuliitteellä käsitteen saa kuulostamaan sellaiselta, että sillä on painoarvoa. (Pelkkä marxisti kun kuulostaa vaarattomalta, lähinnä joltakin, jolla on risuparta ja joka haisee vanhalta viinalta vappumarssilla.) Jossakin vaiheessa sitten huomattiin, että tämä termi oli jo varattu, minkä jälkeen alkuperäisten kulttuurimarxistien tekstejä luettiin pieteetillä ja sieltä oltiin retroaktiivisesti löytävinään ohjelmallisuutta ja maailmanhallinta-ajatuksia. Kulttuurimarxismi muuttui näin pelkästä virheellisesti käytetystä käsitteestä kokonaiseksi salaliittoteoriaksi. Sittemmin kulttuurimarxisti-käsitteen epäortodoksisen viljelyn keskeisimmäksi harrastajaksi nousi manifestin kirjoittanut ja jotakin muutakin epämääräistä puuhaillut norjalainen Anders Behring Breivik.


Homoliitoista on tullut lännessä sen takia iso asia, että perhe on se linnake, joka pitää murtaa.

Unohdetaan nyt se tosiseikka, että juridisen vahvistuksen antaminen sellaisille perhejärjestelyille, joita on jo olemassa, tuskin murtaa perheinstituutiota mihinkään. Keskitytään lausunnon huolestuttavampaan piirteeseen eli tuohon ”pitää murtaa” -kohtaan. Siitä sentään Soinille plussaa, ettei hän nimeä, mikä tämä salaperäinen taho on, joka kyseistä murtoa on ajamassa. (Yleensähän näitä väitteitä esittävillä on tarjota kulttuurimarxistien ohella syntipukeiksi juutalaisia, vapaamuurareita tai ties mitä epämääräistä ryhmittymää.) Epäselväksi jää myös, miksi tätä linnaketta ollaan murtamassa; kuka siitä hyötyy? (Tähänkin yleensä löytyy jokin esoteerinen maailman hallintaan liittyvä selitys, joten senkin poisjättö Soinin lausunnosta parantaa lausuntoa huomattavasti.)

Joka tapauksessa puheenjohtaja Soinin viimeaikaiset puheenparret ovat saaneet huolestuttavan breivikiläisiä vivahteita. Siksi ehdotan, että hänet asetettaisiin erityistarkkailuun – ihan vain varmuuden vuoksi.

torstai 23. lokakuuta 2014

Double feature: Lauluja ravitsemisen vaikeudesta


Yliopistosta (työttömäksi) valmistumisen kanssa ahkeroiminen ja työrauhan puuttuminen johtivat kuukausien taukoon CR&KK-projektin näkökulmasta varsinaisesta asiasta eli musiikin tekemisestä. Vihdoin kuitenkin onnistuin järjestämään itselleni rauhallista äänittelyaikaa ja sain viimeisteltyä pari jo pitkään työn alla ollutta kappaletta. Kumpikin kappale on kunnianosoitus (mikä ihana sana, jolla tulevat plagiaattisyytökset voi pyyhkäistä kerralla pois kummittelemasta!) kotimaiselle iskelmämusiikille. 

Onnenkeksi” on näistä enemmän kantrihenkinen, mikä on sikälikin osuvaa, että tämä ”kiinalainen” leivos on amerikkalaista alkuperää: sovitus rakentuu banjolelen ympärille ja sävellys on olevinaan jotakin Kari Tapio / Jorma Kääriäinen -osastoa. ”Paskaravi Mahanpuru” taas ammensi inspiraationsa 70-luvun legendaarisista Finnhits-tekeleistä: erityisesti Frederikin tuotanto pyöri mielessä tätä väsäillessä.

Jostakin syystä kumpikin teksti pyörii syömisen (tai no, ”Mahanpurun” kohdalla enemmän ruoansulatuksen loppupään, mutta kuitenkin) ympärillä. Tämä on puhtaasti sattumaa, sillä en edes erityisemmin nauti syömisestä – pidän sitä lähinnä välttämättömänä pahana hengissä pysymiseksi.

Ja loppuun vielä yksinoikeudella blogin molemmille lukijoille linkki hyvin epähauskaan remix-piilovideoon.

tiistai 7. lokakuuta 2014

Millä ehdoilla 9 euroa / päivä -orjahommiin voi harkita suostuvansa


Viime aikoina on taas keskusteltu paljon tukityöllistämisestä, sosiaaliturvan vastikkeellistamisesta ynnä muista post-hyvinvointivaltion ikuisuusaiheista. Etenkin tempputyöllistäminen, jossa normaalin työttömyyskorvauksen päälle maksetaan 9 euroa päivässä ”kulukorvauksena”, on puhuttanut paljon. Onko kyse työttömän aktiivisuuden ylläpitämisestä vai silkasta orjuudesta?

Ehkä hieman molemmista. Voisin kuitenkin kuvitella ehdot, joilla näihin alipalkattuihin hommiin itse suostuisin.

Ensinnäkin työn täytyy olla jollain lailla järkevää ja hyödyllistä, ei puuhapajojen veden kantaminen avannosta toiseen -tyyppistä nöyryyttämistä. (Seuraavaksi marssitan kentälle iänikuisen marxilaisen käsitteen ihan vain provosoidakseni.) Jos työllä on arvoa, niin työntekijän palkkauksen kannalta alihinnoitellusta työstä jää maksimaalinen lisäarvo sille taholle, jolle tämä työ tehdään. Niinpä ainoa edes jollakin tavalla oikeudenmukainen tapa toteuttaa tällainen työnteko on pitää huolta siitä, että tämä taho olemme me itse. Työn tulee palvella valtiota ja yhteiskuntaa, olla jotakin yleishyödyllistä.

En työttömänä panisi pahakseni, jos pääsisin siivoamaan ympäristöä, kunnostamaan julkisia tiloja ja rakennuksia tai tekemään jotakin muuta vastaavaa puuhaa, joka hyödyttää meitä kaikkia ja auttaa rakentamaan parempaa yhteiskuntaa ja maailmaa, jossa elämme. Tietenkin myös näissä töissä on se ongelma, että jokainen orja syrjäyttää yhden oikeasti palkatun työntekijän. Töiden siis pitäisi olla yleishyödyllisiä mutta sellaisia, jotka muuten jäisivät (tai ehkä paras muoto tälle on: ovat resurssien puutteen vuoksi jo vuosikausia jääneet) tekemättä.

Eli halpaan työhön suostumisen kolme ehtoa ovat seuraavat:

1)    työllä on tarkoitus
2)    työ hyödyttää koko yhteisöä tekijänsä mukaan lukien
3)    merkityksestään huolimatta työ olisi muuten jäänyt tekemättä.

Se ei kuitenkaan käy missään tapauksessa päinsä, että tukityön keinotekoisen korkea lisäarvo saisi livahtaa yksityiselle sektorille yritysjohtajien ja osakkeenomistajien taskuihin! Sen ymmärrän, että kun kyse on aidosta harjoittelusta, siitä ei tarvitse eikä pidäkään maksaa täyttä palkkaa: markkinataloudessa, toisinaan myös julkisella sektorilla, palkka on ansaittava osaamisella ja osaaminen (vähänkään vaativammissa hommissa) hankittava harjoittelemalla. Tämä on pelkästään oikeudenmukaista. Mutta kun vuosikausia alalla olleita ja työttömäksi jääneitä roikotetaan ”harjoittelijoina” tekemässä täsmälleen samaa työtä kuin oikeaa palkkaa nauttivia, kyse on vain ja ainoastaan riistosta. Tähän ei kenenkään pidä suostua, vaikka uhkaisivat aseella. Tai karenssilla.

Kokoomuksen kansanedustajan Timo Heinosen 11. syyskuuta – ikään kuin tälle päivämäärälle ei olisi jo sisältynyt tarpeeksi terroria – päivätty lakialoite esittää kuntouttavan työtoiminnan laajentamista myös osakeyhtiöiden piiriin. Tällä taattaisiin mahdollisuus avata orjamarkkinat täysimittaisesti myös yksityiselle sektorille, kun yritykset voisivat ”tarjota kuntoutuspalvelua” kunnille – käytännössä siis maksimoida voittonsa korvaamalla palkattuja työntekijöitä ilmaisilla orjilla.

Jos tämä täysin häikäilemätön lakiesitys menee eduskunnassa läpi, lupaan maksaa yhdeksän euron ruhtinaallisen kertakulukorvauksen sille, joka tuo minulle kenen tahansa osakeyhtiöorjuuden puolesta äänestäneen kansanedustajan pään lautasella (lautasesta ei erillistä hyvitystä). Eihän se attentaatista syntyneitä kustannuksia välttämättä kata, mutta hei, ainahan voit ajatella asian niin, että tekemäsi työ itsessään oli arvokasta.

keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Hyvinvointivaltion pummina



Illan Docventuresin keskusteluosuudessa mainittiin Hyvinvointivaltion kummit -kampanja. Aikaisemmassa kirjoituksessani lastensairaalasta puolustin hyvinvointivaltiota ja verojen maksamista ja vastustin vapaaehtoista, populistista ja valikoivaa hyväntekeväisyyttä. Niinpä ei liene ihme, että tämä kampanja sai varauksettoman kannatukseni.

Varsinainen vitsi on kuitenkin siinä, että nyt tässä aloitteessa, jossa ollaan valmiita maksamaan lisää veroja, komeilee minunkin nimeni – minun, jolla kolmeenkymmeneen ikävuoteeni mennessä on tasan nolla (0) päivää työkokemusta enkä ole maksanut tuloveroja senttiäkään. Näistä lähtökohdista käsin kukin voi tykönään arvioida, miten todennäköisesti olen koskaan maksajapuolella näissä talkoissa… Mitenkähän moni muukin allekirjoittajista on samassa tilanteessa?

Ikäväähän tällainen häikäilemätön omien etujensa puolustaminen on, mutta valitettavasti demokratia ja kansalaisaktivismi kuuluu kaikille, jopa meille hyvinvointivaltion pummeille.

maanantai 11. elokuuta 2014

Kaikki Bitcoin-markkinointipuheet pähkinänkuoressa


Hei, sinä siellä! Oletko kyllästynyt nykyaikaiseen rahatalouteen? Aivan: juuri siihen, jossa pankit luovat rahaa tyhjästä rikastuakseen. Kukaan muu ei hyödy tästä valuuttojen mihinkään todelliseen perustumattomasta arvosta, tai korkeintaan suuret pahat korporaatiot osaavat kääntää sen edukseen pankkien ohella. Mutta tavallinen kansa ei!

Eikö sinustakin olisi aika tehdä loppu tällaisesta kieroilusta? Sitähän minäkin. Tarvitaan siis valuutta, joka ei perustu itseisarvoiseen ahneeseen voitontavoitteluun ja arvon luomiseen tyhjästä, vaan jonka tehtävänä on vain toimia rehellisenä maksuvälineenä – meidän tavallisten ihmisten ja kansojen omana valuuttana.

Sellaisella rahalla eivät ahneet paskiaiset pelaisi pelejään helpon rikastumisen toivossa.

Minulla on sinulle hyviä uutisia. Sellainen valuutta on jo olemassa! Se on kryptovaluutta nimeltä Bitcoin, jonka suosio kasvaa koko ajan. Verkossa bittiraha kelpaa jo varsin monessa paikassa maksuvälineeksi, ja pikkuhiljaa myös verkon ulkopuolella yritykset ovat alkaneet ottaa sitä yhdeksi maksuvaihtoehdoksi.

Mitä vielä epäröit? Kannattaa ostaa Bitcoineja heti, sillä ensi vuonna niiden arvo on todennäköisesti jo kaksikymmenkertainen!