Vaikka ketään ei kiinnostakaan,
niin kerronpahan kuitenkin tuoreimman tekeleeni syntyprosessin. Tarkoitus on tarjota katsaus tyypillisimpään järjestykseen, jossa tuotokseni
etenevät ideasta kohti valmista kappaletta.
1. Teksti
Vähintään neljä kertaa viidestä
kappaleeni teksti syntyy käytännössä valmiiksi ennen säveltä – niin tapahtui tässäkin.
Jokin melodia tms. idea saattaa päässä alkaa pyöriä tekstiä kirjoittaessa,
mutta varsinainen säveltäminen tapahtuu soittimen ääressä, kun taas teksti
luodaan tietokoneen luona. Putkiaivoisena pystyn vain yhteen asiaan kerrallaan.
Lähestulkoon jokainen tekstini
alkaa jostakin vaivihkaa joko saunan lauteilla selällään maatessa tai juoksulenkillä päähän ilmaantuvasta ideasta (yleensä säeparin tai
kahden kokoisesta), joka tuntuu niin hyvältä, että sen ympärille täytyy
rakentaa kokonainen laulu. Yleensä käy niin, että vaikka lähtökohta syntyy alitajuisen
spontaanisti ja muu sen ympärillä pitkään tietoisesti ponnistellen, alkuperäinen ydin
säilyy ainakin omasta mielestäni tekstin parhaana osana. Tässä tapauksessa oikeastaan kaksi ensimmäistä säkeistöä
(eli kaikki ennen ensimmäistä kertosäkeistöä) muodostavat tuon spontaanin ytimen, jonka ympärille muu
materiaali piti vääntää.
Ydinajatuskaan ei synny tyhjästä, vaan yleensä pystyn jäljittämään sen johonkin. ”Kansanparantajan” idea lähti vanhasta
Suomi24-trollista. Jo vanhempi ”Alahuuli väpättää” -kappaleeni, tutkielma suomalaisesta kateudesta, sai inspiraationsa
eräästä toisesta mainitun sivuston trollaajasta, jonka verbaalinen akrobatia noudatti
aina samaa suorastaan lyyristä pitkä virke + loppukaneetti -kaavaa (kaavan pysyvät
osat lihavoituna).
Cittarikuskin alahuuli väpätti, kun kolmenkymmenen vuoden kulutusluotolla ostetun
muovisen kukkaismaasturin järjettömän suuret ylläpitokulut pakottivat
vähentämään HK:n sinisen syömisen ainoastaan kahteen pakettiin päivässä.
Olimme
kahden.
”Kansanparantajan” esikuvana
toimineen häirikön trollaus ei ollut yhtä luovaa ja variaatioihin taipuvaa sorttia
kuin väpätyttäjän, mutta tämän sankarin ytimekkäässä ilmaisussa oli vielä enemmän
raakaa voimaa. Nimimerkki ”Mengele” nimittäin oli löytänyt lääkkeen homouteen
ja muihin ikäviin ilmiöihin ja jakoi sen auliisti kanssamme: ”Vihtavuoren stressilääkettä kaksi piipullista niskaan Remingtonin
ruiskulla!” Vaikka en hänen kanssaan seksuaalivähemmistökysymyksen
ratkaisusta samaa mieltä ollut tai edelleenkään ole, itse ilmaisun teho teki lähtemättömän
vaikutuksen, ja lähes vuosikymmentä myöhemmin siirtyi melkein sellaisenaan
omaan kappaleeseeni. Vain potilaat vaihtuivat.
Tämän laulun
kirjoittamisprosessissa oli alusta alkaen selvää, miten tarina tulisi
päättymään, koska tällaiset tarinat voivat päättyä vain yhdellä tavalla. Suurimmaksi
haasteeksi muodostui keksiä välisäkeistöihin hoitoa vaativia tapauksia. Perhe-
ja kouluammuskelut olivat selviöitä, koska näitä tapahtuu oikeastikin. Myös
koiranpaskan kokoisten asioiden vuoksi on tapettu – ja tapetaan – ihmisiä. Sen
sijaan sitä ainoaa tapausta, jonka kohdalla kutsun hoitotoimenpiteisiin
ryhtymistä mahdollisuuden sijaan velvollisuudeksi,
ei valitettavasti ole toistaiseksi näillä nurkilla nähty. Ehkä sekin päivä
vielä koittaa, etteivät epätoivoiset miehet listi perheitään vaan älyävät valita kohteensa paremmin!
2. Sävellys
Sävellys muodostuu
yleensä nopeasti, jopa liiankin. Tässä kitaralla sävelletyssä kappaleessa
säestyksen rungon muodostaa ukulele, ja sävellystä sovitusratkaisuineen on
mietitty pitäen silmällä live-esiintymisten mahdollisuutta jossakin hamassa
tulevaisuudessa. Näillä näkymin koko bändin kera soitettavien live-versioiden
pohtiminen ei ole ajankohtaista, mutta eihän sitä koskaan tiedä… Tyypillisesti
sävellysprosessistani ei ole hirveästi kerrottavaa, sillä se on työvaiheista
nopein ja automaattisin, etenkin tällaisissa folk-tyyppisissä ja ABAB- tai (kuten tässä) AABAAB-rakenteisissa kappaleissa, joissa ei ihmesointuja, -melodioita tai -struktuureita viljellä.
Istahdan soittimen ääreen, tuijottelen tekstiä, näppäilen kitaraa/ukulelea tai
pimputan pianoa – ja noin 10 minuutin päästä tiedän, miten kappale menee.
3. Äänitys
Edelliset biisit
olivat sisältäneet elektronisia elementtejä, joten tässä oli vaihtelun vuoksi
tietoisena ratkaisuna käyttää mahdollisimman paljon oikeita, vanhanaikaisia
instrumentteja ja toteuttaa lauluraidat ilman vokoodereita, autotunea (joka
allekirjoittaneella on niin alkeellinen, että sen kanssa on vaikeampi laulaa nuotilleen kuin ilman
sitä!) tai muita vieraannuttavia efektejä.
Koska ajattelin
kappaleen säestyksen rungoksi ukulelen, äänitin sen ensimmäiseksi. Laiskana
tyyppinä äänitin säkeistöt ja kertosäkeistön kertaalleen ja sitten
leikkaa-liimasin, mutta tätä ei pidä tehdä liikaa; jotta äänimaisema ei mene
liian staattiseksi, niin seuraavaksi äänitettyä bassoa en kopioinut vaan soitin
sen läpeensä, jotta osien välillä olisi edes pientä eroa. (Vastaavasti jos jossakin kierrätän bassotaltiointia säkeistöstä toiseen, niin sitten pitää soittaa vaikkapa piano kahdesti jne.) Rummut taltioin basson jälkeen. Rummut ovat valitettavasti tässä ja lähestulkoon aina syntikkakamaa, sillä
resurssit eivät riitä akustisten pönttöjen purkittamiseen. Sovitusta laadin samalla kun soitan; tässä kappaleessa
käytän itselleni tyypillistä ja luontevaa tapaa kasvattaa soittopelien määrää
ja intensiteettiä yksi kerrallaan. (Jos biisi on säveleltään ja rakenteeltaan simppeli, niin pitää sitä edes jotenkin elävöittää!)
Nyt taustarunko
oli kasassa. Sen jälkeen oli hienosäätöjen vuoro; säkeistöjen taustalle
kuusiraitainen ”köyhän miehen Brian May” -kitaraharmonia (kolmiäänisenä kahdessa oktaavissa)
ja kertosäkeistöihin taas kolmen raidan tinapilliharmoniaa vähän ”Stairway to
Heavenin” tapaan (ja vähintään yhtä epävireisestikin).
Sen jälkeen
tarvittavat kamat auton takapenkille ja edesmenneen mummon mökille keskelle
korven hiljaisuutta äänittämään lauluraidat, koska kotona ei ole koskaan
rauhallista mahdollisuutta siihen. Stemmalauluja en juuri koskaan etukäteen sävellä vaan kehitän ne päämelodian tueksi äänitellessä. Viimeisenä silauksena "Kansanparantajaan" laadin kaksiääninen tinapilli-leadin oktaavin erolla low whistlellä ja korkealla peruspillillä, kitarasoolo-osat
sekä dramaattisen lopun ääniefektit, jotka ”Babylonin lampaan” määintäkuoron lailla löytyivät YouTube-selailun jälkeen sieltä sämplättäviksi.
Kun kaikki on taltioitu, jäljellä ovat enää viimeiset
miksaukset, lopullisen tekeleen ottaminen syntikasta ulos (teen kaiken syntikan sekvensserillä;
en käytä lainkaan tietokoneen sekvensseriohjelmia! …vaikka kyllä pitäisi, helpottaisi elämää)
tietokoneelle, muuntaminen .wav-muodosta .mp3:ksi, Mikseriin ja elättelemään
toiveita, että joku sen vielä kuuntelisikin.