Tunnetun myytin mukaan ankan (Anas
platyrhynchos f. domestica)
ääni (kvaak kvaak) ei kaiu missään
olosuhteissa. Tämä myytti on sittemmin kyetty todistamaan vääräksi[1]:
muiden äänten lailla myös ankan vaakunta kaikuu, vaikka ihmiskorvan onkin sitä
vaikea erottaa.
Läheskään kaikkia äänten
ominaisuuksiin liittyviä myyttejä ei kuitenkaan ole vielä ehditty empiirisesti
todentaa tai falsifioida, vaan moni arkipuheessa totuutena pidetty auditiivinen
väite perustuu yhä pelkkiin uskomuksiin. Yleisesti tosiasiaksi ajatellaan muun
muassa uskomus, että Yö-yhtyeen Olli Lindholmin ääntä ei saa sointumaan,
säestettiinpä sitä millä tahansa instrumentilla.
Johtamani kolmen hengen tutkimusryhmä
täällä Perä-Suomen Etnomusiikki-instituutissa käynnisti vuodenvaihteessa
valtion rahoittaman projektin selvittämään em. myytin paikkansapitävyyttä. FT (etnomusikologia) Jukka Karpon valinta oli
itsestäänselvyys: miehen asiantuntemus indonesialaisen gamelan-musiikin representatiivisista ulottuvuuksista ja Big Mac
-hampurilaisten valmistamisesta itseään 15 vuotta nuoremmista koostuvassa
työyhteisössä haki maassamme vertaistaan. HuK
(kulttuuriantropologia) Janica Lumonen
puolestaan otettiin mukaan virallisen selityksen mukaan kiintiönaisena;
käytännössä hänen valintansa perustui opiskelijan rintavarustuksen kokoon ja
työyhteisöä piristävään vaikutukseen[2].
Teknistä tukea ryhmällemme antoi FM (tietojenkäsittelytiede) Vertti Nötäjä. Hänen esittelemänsä
ohjelmiston avulla saimme suodatettua Lindholmin laulun erilleen
instrumentaaliraidasta, mikä äänen poikkeuksellisen sointumattomuuden ansiosta
ei Nötäjän mukaan ollut teknisesti kovinkaan vaikeaa. Kolmen päivän
intensiivikurssituksen jälkeen humanistijoukkomme oli lopulta sisäistänyt monimutkaisen
filtteröintiohjelman käytön, johon sisältyivät Yön albumin sijoittaminen
tietokoneen levyasemaan ja ohjelman Start-nappulan painaminen. Saatoimme
aloittaa itsenäisen työn.
Projektin työläin vaihe oli
hankkia ”Rakkaus on lumivalkoinen” -kappaleeseen säestykset kaikilla maailman instrumenteilla
soitettuna. Ilman kansainvälisen tiedeyhteisön ja ulkomaisten yliopistojen tukea
ja panosta urakka ei olisikaan onnistunut; nyt kuitenkin saimme maaliskuun
loppuun mennessä eri puolilta maailmaa sähköpostitse yli 9 000 tiedostoa,
joilla tuo Jussi Hakulisen säveltämä kaunis menestysballadi kuullaan mm.
thereminillä, kotolla ja vuvuzelalla tulkittuna.
Tämän jälkeen laitoimme soimaan
Lindholmin erotellun lauluraidan ja kokeilimme sen taustalle kutakin
instrumenttia vuorollaan. Kunkin soittimen kohdalla ryhmämme jäsenet tekivät
muistiinpanoja kuulokuvasta ja vertailivat tuloksiaan. Joka kerta tulos oli
yksimielisesti negatiivinen: Ollin ääni ei soi. Kahden seuraavan kuukauden aikana
ehdimme käydä läpi noin 8 000 instrumenttia.
Kesäkuun alussa ryhmämme koki karmaisevan menetyksen, kun aamulla työmatkaansa tekemässä ollut FT Karpo ajoi
autonsa sillan betonipilariin ja menehtyi välittömästi. Kuolinsyytutkimuksessa
paljastui, että autoradio oli epähuomiossa viritetty SuomiPOPin taajuudelle, ja
kanavan soittolistojen tarkastelusta kävi ilmi, että ”Rakkaus on lumivalkoinen”
soitettiin onnettomuuden aikoihin. Lopullinen syy tragedialle jää ikuiseksi
arvoitukseksi, mutta on hyvinkin mahdollista, ettei herkän kollegani mieli
kestänyt kuulla tuota kansan syvien rivien karaokeiltojen suosikkikappaletta enää noin
8 400. kerran jälkeen. Hieno mies antoi henkensä tieteen vuoksi, rauha
hänen muistolleen! Traagisen menetyksen seurauksena projekti viivästyi kahdella
viikolla, jotka käytin kollegani HuK Lumosen lohduttamiseen. Noiden päivien
aikana, kellokortin raksuttaessa plussatunteja laboratorion lattialla lojuessamme
ja tupakkaa kiskoessamme, kypsyi päätöksemme, ettei Karpoa korvattaisi, vaan
saattaisimme urakan loppuun kahdestaan. Kuuntelimme siis jäljelle jääneet
tiedostot törmäämättä yllätyksiin.
Olimme jo koonneet
muistiinpanomme ja kirjoittamassa tutkimusraporttiin lopputulostamme, että Olli
Lindholmin ääni ei soi minkään tunnetun instrumentin kanssa, kun laboratoriolle
toimitettiin nuhjaantunut paketti. Avasimme paketin, joka sisälsi yhden ainoan
C-kasetin ja saatekirjeen, jossa pahoiteltiin myöhästymistä levottomien olojen
vuoksi ja toivotettiin onnea tutkimukselle. Salaperäisen paketin lähettäjää ei
kirjeessä mainittu ja paketissakin kyseinen kohta oli kastunut verestä
lukukelvottomaksi, mutta kasetin kerrottiin sisältävän koillisudmurtialaisella
jakkihärän reisiluusta kaiverretulla nenähuilulla soitetun version ”Rakkaus on
lumivalkoinen” -kappaleesta.
Laitoimme kasetin välinevaraston
perukoilta löytyneeseen pölyiseen soittimeen ja tietokoneelta Lindholmin
laulamaan.
Äänet soivat täydellisesti yhteen;
ne tulivat yhdeksi lihaksi kuin tutkija ja urallaan etenemisestä haaveileva
nuorempi assistentti. Kunpa myös työtoverini Karpo olisi saanut nähdä ja kuulla
tämän! Nyt ymmärsin, ettei hän kuollut turhaan.
Myytti oli murrettu. Se soi
sittenkin.
[2] Valinnan seurauksena tammikuun tiedekuntakokouksessa laitoksemme feministinen
jaosto ilmaisi pettymyksensä ratkaisuumme ja muistutti naiskiintiöiden
perimmäisenä ideana olevan yhteiskunnallisen tasoituksen antamisen rumille naisille. Tämän toki olimme aina
tienneet, mutta silti oli mukavaa kuulla se heidän omasta suustaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti