tiistai 17. syyskuuta 2013

Esimerkki CR&KK-prosessista: ”Kansanparantaja”


Vaikka ketään ei kiinnostakaan, niin kerronpahan kuitenkin tuoreimman tekeleeni syntyprosessin. Tarkoitus on tarjota katsaus tyypillisimpään järjestykseen, jossa tuotokseni etenevät ideasta kohti valmista kappaletta.


1. Teksti


Vähintään neljä kertaa viidestä kappaleeni teksti syntyy käytännössä valmiiksi ennen säveltä – niin tapahtui tässäkin. Jokin melodia tms. idea saattaa päässä alkaa pyöriä tekstiä kirjoittaessa, mutta varsinainen säveltäminen tapahtuu soittimen ääressä, kun taas teksti luodaan tietokoneen luona. Putkiaivoisena pystyn vain yhteen asiaan kerrallaan.


Lähestulkoon jokainen tekstini alkaa jostakin vaivihkaa joko saunan lauteilla selällään maatessa tai juoksulenkillä päähän ilmaantuvasta ideasta (yleensä säeparin tai kahden kokoisesta), joka tuntuu niin hyvältä, että sen ympärille täytyy rakentaa kokonainen laulu. Yleensä käy niin, että vaikka lähtökohta syntyy alitajuisen spontaanisti ja muu sen ympärillä pitkään tietoisesti ponnistellen, alkuperäinen ydin säilyy ainakin omasta mielestäni tekstin parhaana osana. Tässä tapauksessa oikeastaan kaksi ensimmäistä säkeistöä (eli kaikki ennen ensimmäistä kertosäkeistöä) muodostavat tuon spontaanin ytimen, jonka ympärille muu materiaali piti vääntää.


Ydinajatuskaan ei synny tyhjästä, vaan yleensä pystyn jäljittämään sen johonkin. ”Kansanparantajan” idea lähti vanhasta Suomi24-trollista. Jo vanhempi ”Alahuuli väpättää” -kappaleeni, tutkielma suomalaisesta kateudesta, sai inspiraationsa eräästä toisesta mainitun sivuston trollaajasta, jonka verbaalinen akrobatia noudatti aina samaa suorastaan lyyristä pitkä virke + loppukaneetti -kaavaa (kaavan pysyvät osat lihavoituna).


Cittarikuskin alahuuli väpätti, kun kolmenkymmenen vuoden kulutusluotolla ostetun muovisen kukkaismaasturin järjettömän suuret ylläpitokulut pakottivat vähentämään HK:n sinisen syömisen ainoastaan kahteen pakettiin päivässä.

Olimme kahden.


”Kansanparantajan” esikuvana toimineen häirikön trollaus ei ollut yhtä luovaa ja variaatioihin taipuvaa sorttia kuin väpätyttäjän, mutta tämän sankarin ytimekkäässä ilmaisussa oli vielä enemmän raakaa voimaa. Nimimerkki ”Mengele” nimittäin oli löytänyt lääkkeen homouteen ja muihin ikäviin ilmiöihin ja jakoi sen auliisti kanssamme: ”Vihtavuoren stressilääkettä kaksi piipullista niskaan Remingtonin ruiskulla!” Vaikka en hänen kanssaan seksuaalivähemmistökysymyksen ratkaisusta samaa mieltä ollut tai edelleenkään ole, itse ilmaisun teho teki lähtemättömän vaikutuksen, ja lähes vuosikymmentä myöhemmin siirtyi melkein sellaisenaan omaan kappaleeseeni. Vain potilaat vaihtuivat.


Tämän laulun kirjoittamisprosessissa oli alusta alkaen selvää, miten tarina tulisi päättymään, koska tällaiset tarinat voivat päättyä vain yhdellä tavalla. Suurimmaksi haasteeksi muodostui keksiä välisäkeistöihin hoitoa vaativia tapauksia. Perhe- ja kouluammuskelut olivat selviöitä, koska näitä tapahtuu oikeastikin. Myös koiranpaskan kokoisten asioiden vuoksi on tapettu – ja tapetaan – ihmisiä. Sen sijaan sitä ainoaa tapausta, jonka kohdalla kutsun hoitotoimenpiteisiin ryhtymistä mahdollisuuden sijaan velvollisuudeksi, ei valitettavasti ole toistaiseksi näillä nurkilla nähty. Ehkä sekin päivä vielä koittaa, etteivät epätoivoiset miehet listi perheitään vaan älyävät valita kohteensa paremmin!


2. Sävellys


Sävellys muodostuu yleensä nopeasti, jopa liiankin. Tässä kitaralla sävelletyssä kappaleessa säestyksen rungon muodostaa ukulele, ja sävellystä sovitusratkaisuineen on mietitty pitäen silmällä live-esiintymisten mahdollisuutta jossakin hamassa tulevaisuudessa. Näillä näkymin koko bändin kera soitettavien live-versioiden pohtiminen ei ole ajankohtaista, mutta eihän sitä koskaan tiedä… Tyypillisesti sävellysprosessistani ei ole hirveästi kerrottavaa, sillä se on työvaiheista nopein ja automaattisin, etenkin tällaisissa folk-tyyppisissä ja ABAB- tai (kuten tässä) AABAAB-rakenteisissa kappaleissa, joissa ei ihmesointuja, -melodioita tai -struktuureita viljellä. Istahdan soittimen ääreen, tuijottelen tekstiä, näppäilen kitaraa/ukulelea tai pimputan pianoa – ja noin 10 minuutin päästä tiedän, miten kappale menee.


3. Äänitys


Edelliset biisit olivat sisältäneet elektronisia elementtejä, joten tässä oli vaihtelun vuoksi tietoisena ratkaisuna käyttää mahdollisimman paljon oikeita, vanhanaikaisia instrumentteja ja toteuttaa lauluraidat ilman vokoodereita, autotunea (joka allekirjoittaneella on niin alkeellinen, että sen kanssa on vaikeampi laulaa nuotilleen kuin ilman sitä!) tai muita vieraannuttavia efektejä.


Koska ajattelin kappaleen säestyksen rungoksi ukulelen, äänitin sen ensimmäiseksi. Laiskana tyyppinä äänitin säkeistöt ja kertosäkeistön kertaalleen ja sitten leikkaa-liimasin, mutta tätä ei pidä tehdä liikaa; jotta äänimaisema ei mene liian staattiseksi, niin seuraavaksi äänitettyä bassoa en kopioinut vaan soitin sen läpeensä, jotta osien välillä olisi edes pientä eroa. (Vastaavasti jos jossakin kierrätän bassotaltiointia säkeistöstä toiseen, niin sitten pitää soittaa vaikkapa piano kahdesti jne.) Rummut taltioin basson jälkeen. Rummut ovat valitettavasti tässä ja lähestulkoon aina syntikkakamaa, sillä resurssit eivät riitä akustisten pönttöjen purkittamiseen. Sovitusta laadin samalla kun soitan; tässä kappaleessa käytän itselleni tyypillistä ja luontevaa tapaa kasvattaa soittopelien määrää ja intensiteettiä yksi kerrallaan. (Jos biisi on säveleltään ja rakenteeltaan simppeli, niin pitää sitä edes jotenkin elävöittää!)


Nyt taustarunko oli kasassa. Sen jälkeen oli hienosäätöjen vuoro; säkeistöjen taustalle kuusiraitainen ”köyhän miehen Brian May” -kitaraharmonia (kolmiäänisenä kahdessa oktaavissa) ja kertosäkeistöihin taas kolmen raidan tinapilliharmoniaa vähän ”Stairway to Heavenin” tapaan (ja vähintään yhtä epävireisestikin).


Sen jälkeen tarvittavat kamat auton takapenkille ja edesmenneen mummon mökille keskelle korven hiljaisuutta äänittämään lauluraidat, koska kotona ei ole koskaan rauhallista mahdollisuutta siihen. Stemmalauluja en juuri koskaan etukäteen sävellä vaan kehitän ne päämelodian tueksi äänitellessä. Viimeisenä silauksena "Kansanparantajaan" laadin kaksiääninen tinapilli-leadin oktaavin erolla low whistlellä ja korkealla peruspillillä, kitarasoolo-osat sekä dramaattisen lopun ääniefektit, jotka ”Babylonin lampaan” määintäkuoron lailla löytyivät YouTube-selailun jälkeen sieltä sämplättäviksi.


Kun kaikki on taltioitu, jäljellä ovat enää viimeiset miksaukset, lopullisen tekeleen ottaminen syntikasta ulos (teen kaiken syntikan sekvensserillä; en käytä lainkaan tietokoneen sekvensseriohjelmia! …vaikka kyllä pitäisi, helpottaisi elämää) tietokoneelle, muuntaminen .wav-muodosta .mp3:ksi, Mikseriin ja elättelemään toiveita, että joku sen vielä kuuntelisikin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti