maanantai 10. heinäkuuta 2017

Kaikki hyvät asiat elämässäni tapahtuvat sattumalta



Tässä kuussa minulla on pari soittokeikkaa. Ne eivät liity CR&KK-projektiin, vaan soitan tanssimusiikkia kitaristina. Olin samoissa tapahtumissa jo viime vuonna mukana, ja minut kutsuttiin uudelleen mukaan: musiikillista osaamistani, monipuolisuuttani ja kykyäni improvisoida ilman etukäteisharjoittelua arvostetaan. Mikä parasta, arvostus näistä keikoista on myös konkreettista: niistä jää käteeni yhteensä reilu parisataa, mikä tulottomuusluokassani on merkittävä lisätienesti!

Kuitenkin, kun aloin miettiä, miten oikein päädyin näille keikoille, tajusin erään elämässäni toistuvan teeman.

Olin menossa soittamaan erään sukulaisen juhliin, kun kävi ilmi, että juhlan järjestäjät olivat epähuomiossa hankkineet paikalle lisäkseni toisenkin esiintyjän. Esiinnyimme sitten sulassa sovussa molemmat, ja tämä toinen esiintyjä oli sen verran vaikuttunut kyvyistäni, että pyysi jo tuolloin kevättalvella minut soittamaan tulevan kesän tapahtumiin kanssaan. Tuolloin ajattelin, että näinköhän tulen kuulemaan hänestä mitään enää koskaan, mutta niin vain kesällä muutama viikko ennen ensimmäistä tapahtumaa hän otti yhteyttä ja lähetti kappalelistan. Kaikki meni mukavasti, keikat soitettiin, palkat maksettiin ja uudestaankin pyydettiin tulemaan.

Nämä viime ja tämän vuoden keikat olisivat jääneet tekemättä ja musiikillinen osaamiseni vaille arvostusta, ellei tuonne juhlapaikalle olisi epähuomiossa hankittu kahta esiintyjää. Kaikki oli onnekkaan sattuman tulosta.

Kun mietin elämääni laajemminkin, huomaan asioiden menneen tällä tavalla muillakin sektoreilla. Ne asiat, joihin olen yrittänyt panostaa ja joiden eteen olen tehnyt aktiivisesti töitä, eivät ole koskaan johtaneet mihinkään hyvään. Muun muassa opiskeluni ovat olleet aivan yhtä tyhjän kanssa: tein paljon töitä hankkiakseni tutkinnon, josta on ollut minulle enemmän harmia kuin hyötyä, ja yritykseni vaihtaa alaa ja hankkia työmarkkinoilla hyödyllistä osaamista ovat vuodesta toiseen turhia, sillä minua ei oteta koulutukseen. Harvat onnistumiset ja positiiviset asiat elämässäni taas ovat tulleet eteeni puhtaasti onnen ansiosta, pyytämättä ja yllätyksenä.

Niinpä olisi oikeastaan sama lakata yrittämästä. Hyvät (ja huonot) asiat tapahtuvat jos ovat tapahtuakseen: kaikki riippuu ainoastaan tuurista. Parhaani tekeminen ja yrittämisen jatkaminen onkin jo kauan ollut minulle enemmän velvollisuuseettinen välttämättömyys kuin päämäärärationaalista toimintaa. Ahkeroinnista ei palkita maineella tai mammonalla, se on tullut selväksi, mutta tekeminen itsessään on tärkeää ja antaa merkityksen olemassaololleni. Mitättömyydestä pois pääseminen olkoon onnenkauppaa, mutta kaiken ratkaisevaa deus ex machina -käännettä odotellessa velvollisuutena on pyrkiä olemaan oman mitättömyytensä paras mahdollinen versio.

torstai 29. kesäkuuta 2017

Pettymyksestä toiseen



Jo toisena vuonna peräkkäin hakemukseni ammatilliseen koulutukseen ei johtanut mihinkään. Tällä kertaa pääsin ihmeen kaupalla peräti haastatteluun asti, mutta siihen se sitten tyssäsikin, vaikka hakijoista sisään otettiin yli kolmannes. (Tämä tuntuu myös hyvin kannustavalta liittyen työnhakuun: työhakemuksillani en ole koskaan päässyt edes haastatteluun asti, ja kun haastattelussa esiintymistaitoni eivät todistetusti riitä edes näillä sisäänpääsylukemilla, mitkä ovatkaan mahdollisuuteni, jos valituksi tuleekin yksi sadasta tai harvempi? Se nimittäin on tilanne jokaisen kaikille avoimen työpaikan kohdalla – ja muihinhan minulla ei ole teoreettistakaan mahdollisuutta.)

Edessä siis on jälleen yksi vuosi ilman töitä, opiskelua, tuloja ja tulevaisuutta.

Musiikkiani vielä viimeisimpinä vuosina seuranneet sitkeimmät ovat saattaneet huomata tuotannossani tietynlaisen paradigman muutoksen. Huumorin määrä on vähentynyt, kun taas katkeruuden, ihmisvihan, unelmien hautaamisen, vanhenemisen, kaiken turhuuden, elämään pettymisen, itse aiheutetun häviäjyyden yms. teemoja on käsitelty enemmän.

Voin luvata, että suunta tulee jatkossakin pysymään samana – sikäli kun vielä saan itsestäni puristettua tekstejä ja kappaleita irti. Toisaalta tuntuu, että ei häviäjyydestäänkään pysty ammentamaan aihetta loputtomiin.

Saa nyt nähdä, mitä tässä tapahtuu elämän ja CR&KK-projektin suhteen.

keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Korkeakoulututkinnon mitätöinti omaehtoisesti – onnistuukohan?



Niin yllättävää kuin se onkin, on aivan mahdollista, että korkeakoulututkinnosta on työ- ja muussakin elämässä enemmän haittaa kuin hyötyä, kuten olen saanut karvaasti kokea. Mikäli yliopistossa opiskeltu ainekokonaisuus ei sisällä mitään työmarkkinoilla kysyttyä osaamista eikä opiskeluaikana ole verkostoitunut, luonut kontakteja tai saanut työkokemusta, portit oman alan tai ns. soveltuvaa korkeakoulututkintoa vaativiin töihin pysyvät tiukasti kiinni.

Samaan aikaan akateeminen tutkinto kuitenkin osoittautuu riesaksi hakiessa ruohonjuuritason suorittaviin työpaikkoihin. Näihin hakevaa maisteria pidetään ylikoulutettuna ja tästä syystä kenties huonosti motivoituneena, joka häipyy parempiin hommiin heti tilaisuuden tullen.

Työnhaun lisäksi korkeakoulututkinto jarruttaa myös alanvaihtoaikeita. Sain huomata aikuiskoulutukseen hakiessani, etten pääse ammatilliseen koulutukseen, koska koulutukselleni ei katsota olevan ”työvoimapoliittista tarvetta”. Toisin sanoen minun oletetaan saavan töitä nykyisellä koulutuksellani – mikä ei kuitenkaan ole realismia, kuten pari viimeistä vuotta on osoittanut.

Edellä esitettyjen syiden vuoksi meillä pitäisi olla käytäntö, jolla henkilö voi halutessaan mitätöidä oman tutkintonsa. Tekisin sen välittömästi.

Kunnollista ennakkotapausta asiasta ei liene olemassa. Maisterin tutkintotodistus on kylläkin jälkikäteen peruutettu korkeimmassa hallinto-oikeudessa vilpin ja plagioinnin vuoksi, ja tämä tapaus osoitti sen, ettei yliopisto voi (ainakaan tapauksissa, joissa on kyse epärehellisyydestä) itse hylätä jo antamaansa tutkintoa ”vastaavanlaisissa tapauksissa”.

Mutta voiko yliopisto tehdä sen sellaisessa tapauksessa, jossa tutkinnon suorittamiseen ei liity vilppiä, mutta opiskelija haluaa tutkintonsa pois kaikista rekistereistä? Tämän jälkeen opiskelijaan suhtauduttaisiin esimerkiksi aikuiskoulutukseen haettaessa ensikertalaisena ilman aiempaa koulutusta ja tutkintoa, mikä helpottaisi sisäänpääsyä. Tästä asiasta aion ottaa selvää.

Muussa tapauksessa valehtelen ja ilmoitan kirjoituttaneeni pro gradu -tutkielmani toisella henkilöllä nimellistä korvausta vastaan. Tässä vaihtoehdossa on se ikävä puoli, että tunnustaessaan ”vilpin” saattaa joutua maksamaan korvauksia ja joutuu pilaamaan maineensa. Sittenkin menettelyn hyöty olisi haittaa suurempi: vaikka nuoruus menikin hukkaan hyödyttömän humanistisen tutkinnon hankkimisessa, se ei sentään enää pääsisi hautaamaan alanvaihtohaaveita ja tuhoamaan koko loppuelämää.


lauantai 6. toukokuuta 2017

Anonyymiys aina kannattaa



Tekisi mieli aloittaa tämä teksti sanoilla ”Moni varmaan ihmettelee…”, mutta todellisuudessa tuskin kukaan ihmettelee – ketään ei nimittäin kiinnosta. Mutta kuitenkin, jos joku ihmettelee, miksi en ole koskaan julkaissut mitään edes omakustanteena, tähän on moniakin syitä. Yksi tärkeimmistä on se, että kysyntää ei ole juurikaan ollut, joten ylimääräisen vaivan näkeminen ja rahan käyttäminen omakustanteisiin ei ole tuntunut vaivan arvoiselta.

Toinen syy on siinä, että anonyyminä pysyminen olisi tällöin vaikeampaa, ja se on asia, josta en tahdo tinkiä. Tämä projekti on kanavani tuoda esille persoonastani niitä salattuja mutta olemassa olevia puolia, jotka tullessaan julki tuottaisivat sukulaisilleni häpeää.

Menneellä viikolla opin, että anonyyminä pysyminen ja julkaisuista kieltäytyminen on näin ikityöttömänä ollut kaukaa viisasta myös sellaisesta syystä, jota en ollut osannut kuvitellakaan.

Nimittäin, jos olisin julkaissut musiikkia omalla nimelläni, vaikka sitten omakustanteenakin ja ilman mitään taloudellisia intressejä, minut olisi saatettu tulkita yrittäjäksi ja musiikin ammattilaiseksi ja työttömyystukeni periä tästä syystä takaisin. Tämän sai kokea muusikko Tommi Ignatius. Uutisessa esitetty TE-toimiston ”asiantuntijan” lausunto kertoo karua kieltään siitä, miten todellisuudesta vieraantunutta porukkaa onkaan tekemässä päätöksiä asioista.

Hämeen TE-toimiston yrittäjyydestä vastaavan palveluesimies Martti Mustosen mukaan normaali harrastustoiminta ei pitäisi vaikuttaa työttömyysturvaan. Tämäkin kuitenkin riippuu tilanteesta.
– Jos tekee julkaisumielessä luovan alan työtä, silloin voidaan katsoa, että työllistyy omassa työssään.

Suuri osa luovan alan työstä, jopa julkaistusta sellaisesta, tehdään intohimosta, ja se ei koskaan tuota tekijälleen muuta kuin persnettoa. Elämme maassa, jossa jopa valtion ylimmät instanssit olettavat taiteilijoiden tekevän työtään mieluusti ruokapalkalla. (Ja ministeriö on sikäli oikeassa, että suurin osa taiteesta on muille kuin tekijälleen täysin arvotonta ja ruokapalkka ihan sopiva korvaus siitä.) Samaan aikaan työvoimaviranomaiset kuitenkin ajattelevat taiteellisen julkaisutoiminnan olevan automaattinen toimeentulon lähde.

Tarinan opetus on siis se, ettei työttömän ole järkevää julkaista mitään ainakaan oikealla nimellään. Koska TE-toimiston mielivallalla ei ole mitään rajoja, luimistelen työttömänä jatkossakin vain nimimerkin takana, sillä jopa harrastamani omien kappaleiden laittaminen YouTubeen saatettaisiin laskea ”julkaisemiseksi”.

Loppuun vielä bisnesidea, joka sekin on parempi esittää anonyymisti.

Toinen työttömyyteen liittyvä absurdi uutinen menneeltä viikolta oli idea, jonka mukaan vuoden 2019 alusta alkaen työttömän tulisi jatkossa hakea työpaikkaa kerran viikossa, jotta hän ei menettäisi työttömyyskorvaustaan. Ihmisenä, joka ei koskaan ole päässyt työhakemuksillaan edes haastatteluun asti, vastaanotin uutisen mitä suurimmalla riemulla: tämä uudistushan työllistää minut!

Oletko väsynyt työhakemusten tekemiseen? Ei hätää! Nimellistä 20 euron kuukausittaista maksua vastaan teen työhakemuksenne teidän puolestanne. Palveluni on suunnattu varsinkin henkilöille, jotka eivät edes halua työllistyä: minulla on – toki tahattomasti hankittu mutta kuitenkin – vuosien vankka kokemus sellaisten työhakemusten laatimisesta, jotka eivät herätä lainkaan työnantajan kiinnostusta. Humanistisella koulutuksella hankituilla kielellisillä nyansseillani synnytän mielikuvan työnhakijasta, joka on persoonaltaan harmaa ja väritön, luonteeltaan epäsosiaalinen, epätoivoinen ja kaiken kukkuraksi hakemassa aivan väärään paikkaan, vaikka näennäisesti kaikki olisikin kunnossa (tämä viimeinen aspekti on tärkeä siksi, että muuten työvoimaviranomaiset voivat pitää työnhaun sabotointia tahallisena).

Takaan, että laadukkaan palveluni avulla työttömyyskorvauksenne tulevat juoksemaan tasaisen varmasti ilman karenssin uhkaa, eivätkä työnhakuvelvollisuudet tule häiritsemään arvokasta vapaa-aikaanne.